HANEN TAVALLAN

Tytön Pään Sisällä, Tytön, Jonka Tunteellisen Psykopaatti Rikkoi

35Views

Hän oli ihan tavallinen tyttö. Hän uskoi rakkauteen ja hän uskoi tarinallaan voivan olla onnellinen loppu. Hän oli kuullut tarinoita hyväksikäyttävistä miehistä ja haavoittuneista naisista, mutta ei koskaan edes hurjimmissa ajatuksissaan voinut uskoa, että sama voisi tulla tapahtumaan hänelle.

Kaikki mitä hän halusi, oli vain normaali onnellinen elämä – se sama, josta useimmat meistä haaveilevat. Hän halusi saada oman paikkansa. Ei tarvitse edes liioitella, hän vain halusi jotain, jota voisi kutsua omakseen. Hän toivoi miestä rinnalleen, joka rakastaisi ja arvostaisi häntä ja hän halusi lapsia hänen kanssaan. Hän halusi opettaa lapsilleen kaiken, minkä hän oli oppinut elämältään.

Oliko hän väärässä? Pyysikö hän liikaa? Hän halusi vain olla onnellinen ja usko minua, hän ei ansainnut mitään vähempää kuin juuri sitä. Valitettavasti hänen elämänsä otti eri kurssin.

Kaikki hajosi palasiksi. Hänen unelmansa revittiin palasiksi ja se muuttui painajaiseksi, josta hän ei voinut herätä. Kirkkaat värit oli korvattu himmeillä ja tummilla väreillä. Hänen unelmassaan ei enää ollut onnea. Kaikki mitä oli jäljellä, oli tuska ja kärsimys.

Hän rakastui mieheen, vaikka jokin vaisto kertoi, ettei kannata. Hänen intuitionsa huusi sisällä, mutta hän päätti jättää sen huomiotta. Hän päätti kuunnella sydäntään. Hän ajatteli, ettei hänen sydämensä voinut koskaan olla väärässä. Mutta tällä kertaa hänen sydämensä oli petetty. Hän oli niin lumoava, ettei tyttö voinut itselleen mitään. Tyttö vajosi miehen loitsuihin eikä hän nähnyt mitään muuta kuin hänet.

Kaikki ne asiat, joista hän oli haaveillut, yhtäkkiä oli totta, kun hän tapasi miehen. Hän kuvitteli heille talon, hän kuvitteli miehen rinnalleen suojelemaan häntä kaikelta pahalta jota voisi tulla hänen eteensä. Hän ajatteli, että nyt hänellä vihdoin oli se kaikki. Hän ajatteli olevansa vihdoinkin onnellinen.

Kuinka tyttö olisi voinut tietää, että mies hiipii hänen päänsä sisälle ja muuttaa hänet joksikin, mitä hän ei ole? Kuinka hän olisi voinut tietää, että mies manipuloisi häntä ja kiristäisi henkisesti saadakseen tytön tekemään mitä mies haluaa? Kuinka hän olisi voinut tietää, että mies tulisi rikkomaan hänet ja tuhoamaan hänen unelmansa?

Kaikki alkoi siitä, kun mies näytti oikeat kasvonsa ja mursi sadun, jossa tyttö eli, tuhansiksi palasiksi. Kaikki alkoi siitä, kun mies ei pystynyt enää esittämää ja hänen ei enää tarvinnutkaan. Tyttö oli jo hänen, tyttö rakasti häntä. Se oli kaikki mitä mies tarvitsi, koska hän tiesi, ettei tyttö vain voinut kävellä pois hänen luotaan niin helposti. Ei tytön haaveista eikä miehestä, jolle tyttö antoi rakkautensa. Jossain syvällä sisimmässään tyttö tiesi, mitä oli tapahtumassa, mutta hän kielsi sen. Hän ei halunnut hyväksyä sitä. Hän ei halunnut myöntää, että mies ei ollut se mies, johon hän luuli rakastuneensa. Tyttö taisteli vastaan, koska tiesi, että kerran kun hän sen myöntää, hänen elämänsä muuttuisi sellaiseksi, jota hän oli pelännyt. Kerran kun hän myöntäisi sen, hänen tulisi kohdata hajoavuutensa.

Joten tyttö antoi miehelle toisia mahdollisuuksia, toivoen hänen muuttuvan, mutta ei hän koskaan muuttunut. Hän jatkoi tytön ahdistelua ja vei tytön siihen pisteeseen, ettei hänellä ollut enää mitään sisällä jäljellä. Hänestä tuli tyhjä kuori siitä, kun hän kerran oli kaunis nainen.

Tytön Pään Sisällä, Tytön, Jonka Tunteellisen Psykopaatti Rikkoi

Mies syytti tyttöä kaikesta. Hänen jokainen väärä liikkeensä ja virheensä johtui jollain tavalla tytöstä. Oikeastaan hän ei koskaan edes yrittänyt, koska hän ei koskaan välittänyt. Siinä on asia, jossa on kyse henkisestä psykopaatista, heillä ei ole tarvetta tuntea katumusta, he eivät koskaan kadu mitään ja he ovat emotionaalisesti sokeita eikä heillä ole todellisia tai vilpittömiä tunteita.

Miehellä oli vakava mustasukkaisuus-ongelma. Hän aiheutti kohtauksia naisen edessä, joka oli paras todiste miehen sairaasta mielestä. Hänestä tuli mustasukkainen jokaisesta, jonka tyttö tunsi. Hän oli mustasukkainen tytön ystävistä ja perheestä ja lopulta hän oli mustasukkainen jo itse tytölle. Tytöllä oli niin paljon annettavaa elämälle. Hänen kiltteytensä ja rakkautensa olivat tytön vahvimmat aseet ja mies oli kateellinen hänelle siitä. Mies halusi eristää tytön, pitää hänet vain itsellään. Ja kun tyttö oli eristetty, hän oli onnellinen, mutta heti kun tyttö alkoi katsoa häntä kauemmas, hän tuli psykoottisen mustasukkaiseksi. Surullisinta on se, ettei miehen olisi millään tavalla pitänyt olla mustasukkainen, koska tyttö näki vain hänet.

Mies rakasti itseään enemmän kuin ketään muuta. Se oli todiste siitä, että mies oli yleensäkään kyvykäs rakastamaan ketään. Harmi, että ainoastaan häntä itseään. Hänen itsekkyytensä oli rajatonta. Kaikki oli hyvin niin kauan, kun mies oli tyytyväinen ja onnellinen, mutta heti kun jokin asia ei mennyt hänen tavallaan, hän menetti otteensa. Katsos, hän välitti vain itsestään. Hän ei koskaan nähnyt tytön kyyneleitä. Hän ei koskaan nähnyt tytön tuskaa. Häntä ei voinut vähempää kiinnostaa.

Mies sai tytön uskomaan asioita, joita ei koskaan tapahtunut. Tällä tavoin mies manipuloi tyttöä. Hän oli todellinen pala jotain. Mies tiesi tarkalleen, kuinka lähestyä tyttöä ja ottaa kaikki hyöty irti siitä tosiasiasta, että tyttö rakasti miestä. Joka kerta kun mies teki jotain kamalaa, hän osasi uskotella tytölle toisin. Mies aivopesi tytön ajattelemaan, ettei se ollut miehen syytä. Tyttö oli se, joka ei ymmärtänyt. Tyttö oli se, joka käyttäytyi huonosti. Ja jonkin ajan päästä tyttö alkoi uskoa miestä. Tyttö uskoi olevansa heistä se hullu. Hän luuli tarvitsevansa apua ja hän sokeasti seurasi miestä luullen hänen olevan tytön pelastaja. Oikeasti hän oli tytön tuhoaja.

Mutta kaikki mitä mies teki hänelle, teki tytöstä vahvemman. Sillä tavoin hän voitti elämänsä taistelun miestä vastaan. Miehen julmuus ja manipulointi rikkoivat hänet. Ne jättivät hänet hänen elämänsä pimeimpään kolkkaan. Mies imi tytöstä kaiken mitä tytöllä oli. Mutta hän ei koskaan ollut laskenut sen varaan, että tyttö voisi erota hänestä sillä pienellä voimalla, joka tytöllä oli sisällään.

Hän löysi itsensä rikkoutuneena ja yksin, mutta hän päätti taistella elämänsä puolesta. Hän päätti taistella sen unelman puolesta, joka hänellä joskus oli. Hän päätti, ettei se ole ohi ennen kuin tyttö niin sanoi.

Mutta hänen matkansa ei ollut lopussa. Se vasta alkoi, kun tyttö jätti miehen. Nainen nieli ylpeytensä, jätti huomiotta asiat, joita muut sanoivat ja hän laastaroi haavansa, jottei vuotaisi kuiviin. Hän vihdoin ymmärsi, ettei tarvinnut tätä miestä.

Tytön Pään Sisällä, Tytön, Jonka Tunteellisen Psykopaatti Rikkoi

Nyt hänellä on edessään pitkä matka. Nyt hän on noussut ylös tuhkasta. Nyt hänen täytyy parantua.

Tyttö oli miehen uhri aivan liian kauan. Mies imi hänet kuiviin. Mies otti tytöstä kaiken irti. Hän tulee epäilemään ihmisiä vielä kauan ja se on ok. Tytöllä on kaikki oikeus siihen. Hänellä on oikeus olla hajalla. Hänellä on oikeus hautautua peiton alle ja itkeä sydämensä ulos. Hänellä on oikeus epäillä jokaista, joka yrittää päästä sisälle hänen elämäänsä, jokaista joka yrittää häntä vangita. Mies teki hänelle niin. Mies vei tytön itsearvon ja itsekunnioituksen. Mies teki tytöstä varovaisen.

Tyttö pelkää rakastaa uudelleen. Koska hänen unelmiaan ravisteltiin, rakkaus ei ole enää hänelle niin tärkeässä roolissa. Se oli jotain, jota tyttö oli aiemmin. Nyt rakkaus ei ole enää kaunis asia, josta hän unelmoi, ei. Rakkaudesta on tullut tuskaa, jonka mies hänelle aiheutti. Jonkun rakastamisesta on tullut sama painajainen, jota hän eli tuon miehen kanssa. Ja asia tulee olemaan näin pitkän aikaa. Se tulee olemaan näin niin kauan, kunnes hän löytää entisen minänsä uudestaan. Miehen jokainen raaka ja kylmä sana sai tytön vihaamaan rakkautta vieläkin enemmän. Miehen jokainen manipulointi ja henkinen hyväksikäyttö aiheuttivat sen, ettei tyttö halua enää ikinä rakastua.

Tyttö ei koskaan tiennyt, mitä oikea rakkaus on. Säälin tyttöä tästä, koska hän ei koskaan kokenut oikeaa rakkautta. Hän ei koskaan kokenut sitä tunnetta turvallisuudesta ja tuesta. Hän ei koskaan saanut oikeaa kuvaa rakkaudesta. Ainoa mitä hän tunsi, oli hylkääminen, tuska ja yksinäisyys. Tulee vaatimaan tytöltä paljon, että hän saa muurinsa murtumaan ja päästämään oikean rakkauden sisään. Hän tulee epäilemään sitä, hän tulee kyseenalaistamaan sitä, mutta hän tulee hyväksymään sen lopulta. Koska oikea rakkaus ei koskaan anna periksi. Se ei koskaan kävele pois.

Tyttö haluaa olla yksin. Tyttö haluaa aikaa parantuakseen. Hän tarvitsee aikaa järjestelläkseen ajatuksensa uudelleen. Hän tarvitsee aikaa asettaakseen tunteensa oikeisiin paikkoihin. Hän tarvitsee aikaa ymmärtääkseen, mikä on oikein ja mikä väärin. Hänen tulee opetella elämään uudestaan, koska jättäessään tuon miehen tyttö antoi itselleen toisen mahdollisuuden elää.

Kun tyttö voittaa tämän taistelun, ja hän tulee sen voittamaan, hänen unelmansa käy vihdoin toteen. Hän ei kuitenkaan ole vielä siellä. Hän on nainen, joka ei luovuta koskaan. Hän on nainen, joka taistelee itsensä puolesta jopa silloin, kun hänessä ei ole yhtään tahtoa tai voimaa jäljellä. Hän on vahva eikä kukaan voi häntä rikkoa. Ehkä tytön psykopaatti luuli rikkoneensa, mutta mies oli väärässä ja tyttö todisti sen.

Tytön elämä ei ole koskaan entisellään, mutta mitä hänelle, selkeytti hänet. Se avasi hänen silmänsä ja antoi hänelle paljon syitä elää. Tyttö tietää, että hänellä on vain yksi mahdollisuus elää ja hän ei tule hukkaamaan sitä itsesääliin tai jättäytymällä rikkonaiseksi.

Tyttö tietää ansaitsevansa enemmän ja hän on se pahis, joka luo oman elämänsä säännöt sillä tavoin, kun hän aina kuvitteli tekevänsä.

Leena Laine
the authorLeena Laine

Leave a Reply